Kuohun VPK perustettiin 13.8.1935 kylän turvallisuuden ylläpitämiseksi.
Toiminta painottui alkuaikoina
palon sammuttamisten lisäksi urheilu- ym. järjestötoimintaan sekä palokuntajuhliin osallistumiseen ja niiden järjestämiseen.
1935 vuodesta aina 1970-luvun alkuun hälytysten määrä olikin noin 1-10 lähtöä vuosittain.
Nykyinen paloasemarakennus
valmistui kunnan toimesta 1968 ja samana vuonna saatiin ensimmäinen paloauto Fargo. Tätä ennen sammutusmiehet, ruiskut
ja muut välineet jouduttiin toimittamaan tulipalopaikalle muilla keinoin; alkuaikoina hevosella ja myöhemmin mm. tukkiauton
lavalla.
1980-luvun alussa palokunta sai kunnalta Bedford -merkkisen paloauton ja samaan aikaan VPK osti itse miehistöautoksi
Toyota Land Cruiserin. Edellä mainitut autot palvelivat pitkään 1990-luvun lopulle asti, jonka jälkeen Toyota luovutettiin
Tarton palolaitokselle Viroon ja Bedford siirtyi Leppälahden VPK:n käyttöön. Tilalle tuli uusi Volkswagen Caravelle (1999)
miehistö- ja ensivasteautoksi sekä 1983 vuoden Karhu-Sisu sammutusautoksi. Näillä välineillä toimimme yhä tänäkin päivänä.
Jyväskylän maalaiskunnan kanssa neuvoteltu sammutussopimus on taannut osin taloudelliset puitteet yhdistyksen toiminnalle.
Talkoilla ja erilaisten tapahtumien järjestämisellä on kerätty lisävaroja mm. nuoriso-osaston toimintaan.
|
Kunniapäällikkö Matti Mäkinen
Pitkän ja ansiokkaan uran Kuohun VPK:n toiminnan hyväksi tehnyt Matti Mäkinen toimi palokunnan
päällikkönä ansiokkaat 30 vuotta (1970-2000).
Vuoden 2001 alusta VPK kutsui Matin
kunniapäällikökseen. Tällä hetkellä hän toimii veteraanitoiminnan johtajana.
Vpk:n 70-vuotisjuhlassa 13.8.2005, Matti Mäkinen sai Suomen Sopimuspalokuntien Liiton kultaisen ansiomitalin
ensimmäisenä Suomessa.
|
|